Sorry, you need to enable JavaScript to visit this website.
Close

Löydä lähin rokotuspisteesi
ja varaa aika

Keskustele rokotustarpeestasi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Kuka on riskissä sairastua?

Meningokokki-infektion voi saada kuka tahansa. Eniten tautitapauksia todetaan kuitenkin pienillä lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Lapsista tautia esiintyy eniten hyvin pienillä eli 0–4-vuotiailla. Toinen ilmaantuvuuspiikki on 15–19-vuotiailla.

Iän lisäksi on muita elintapoihin ja elämäntilanteisiin liittyviä tekijöitä, jotka saattavat altistaa meningokokkitaudeille.

army

 

Meningokokkitartunnalle altistavia tekijöitä

Nuoruusiän läheiset kontaktit

Nuoruusiässä sosiaaliset kontaktit lisääntyvät. Meningokokkitauti leviää läheisessä kontaktissa. Esimerkiksi suurissa väkijoukoissa oleskelu tai tiiviit asumisolosuhteet lisäävät infektion riskiä. Vaikkapa juominen samasta pullosta tai lasista, suuteleminen tai yhteisen lusikan käyttäminen voi lisätä riskiä tartunnan saamiseen. Elimistön ulkopuolella bakteeri kuolee nopeasti.

Varusmiesten asumisolosuhteet

Varusmiehillä on muuta väestöä korkeampi riski sairastua meningokokkitauteihin, koska he asuvat tiiviisti samoissa tiloissa. Suomessa palvelukseen astuvat varusmiehet rokotetaan meningokokki A, C, W, Y -rokotteella.

Matkustaminen

Matkaillessa kannattaa harkita suojautumista meningokokkitaudeilta. Normaalin varovaisuuden ja hyvän hygienian lisäksi voi olla syytä harkita rokottautumista invasiivisia meningokokkitauteja vastaan.

Tavallinen turisti ei yleensä tarvitse meningokokkirokotusta. THL suosittelee rokottautumista matkailijoille, jotka oleskelevat turistikohteiden ulkopuolella alueilla, joissa meningokokkitauteja esiintyy jatkuvasti tai epidemioina. Erityisesti Afrikan meningiittivyöhykkeelle matkustavan kannattaa harkita rokottautumista. Kannattaa myös muistaa, että joillakin alueilla voi olla vaikeaa saada täsmällistä diagnoosia ja oikea-aikaista hoitoa. Katso tarkemmat suositukset THL:n matkailijan terveysoppaasta.

Meningokokkirokotusta saatetaan myös vaatia vaihto-oppilailta kouluun pääsyn edellytyksenä esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Saudi-Arabia vaatii pyhiinvaeltajilta todistuksen ns. nelivalenttisesta meningokokkirokotteesta. 

Tiedätkö oman rokotesuojasi?

Aikuisten tulee itse huolehtia rokottautumisestaan.